Aamupala tuli maisteltua vasta työmaalla.
Vaihteeksi tätä. Ruoka juoma on Bonaqua:n villivadelma happovettä.
Maistuu aivan vaahtokarkilta!
Lähdettiin taiteidenyöhön neljän maissa ja aloitettiin ilta pämppäämällä Southern fried chicken:ssä.
Oli hurja nälkä ja muistin ottaa kuvan vasta kun oli salaatti ja lähes yksi siivu syöty.
Santsikierros: Uusi salaatti sekä kolme siipaletta lisää.
Oli ihan maukasta. Tarjolla oli siis kinkku-ananas-aurajuusto, vege ja salami pizzoja.
Saldoksi jäi vain 5 siipaletta ja kaksi salaattia, maltillinen pettymys vatsan tilavuudesta. Harjoitukset jatkuu.
Sielulle sapuskaa oli luvassa, kun illan odotetuimmat hetket koittivat klo 23:15, Yona & Liikkuvat pilvet.
Aivan mahdottoman upeaa!
Tavastialla 14.9. samat setit kymmenen euron hitaan. Harkinnassa ehdottomasti.
Laser vahtii huvialuetta.
perjantai 26. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
Päivän tärkein ateria - iltapala
Koska blogi velvottaa, mun oli syötävä.
Vihreä kuutio.
Esillepano hieman versioitu pakkauksen kuvaan verrattuna.
Lisäksi otin 4kpl terttutomaatteja ja raejuusto purnukan. Ruokajuomaksi valitsin kaksi lasia mustaa kultaa - pepsiä.

Toivoton torstai
Aamupala.
Porkkanasosekeittoa piti olla, mutta Ilpolta oli vissiin porkkanat loppu, niin meksikolaistakasviskeittoa mulle tarjottiin mikä maistui hyvältä.
Jälkiruuaksi oli omenahyvettä. En maistanut omenaa.
Rusinat jäi.
Kotona samaa kuin eilenkin.

Päivän iltapala
Oltiin vanhalla kattoon Rubikkii.
Helsingin yössä ei sovi ohittaa Pikku Jaskaa.
Paluumatkalla aurajuusto hampurilainen ja pieni maito.
Rubik tarjosi sielunruokaa.

keskiviikko 24. elokuuta 2011
KE
Torkutin aamulla 20min ylimääräistä ja johan tuli kiire.
Jos pepsiä ei saa aamulla, ei päivältä voi odottaa paljoa.
Suuret odotukset, koska ryyppäsin ison lasillisen mustaa kultaa.
Omenaa en kerennyt kotona syömään. Ajattelin, että söisin sen työmatkaillessani, mutta kotikonnuillehan se jäi.
6:3o
Kaadoin kitaan klo 9:oo
Ilpo oli laittanut uunimakkaraa ja lisäainemuussia. Olut oli samaa kuraa kuin eilenkin ja salaatti vasemmalla kädellä laitettua, mitä lie purkki mandariinejä ja jäätyneitä kurkkuja.
Ei menny täysin vaikka täydet maksoin.
Jälkkäriksi Metsämarja teetä. Kolme kuutiota kippoon ja kahen palan läpi filtteröidään neste suun kautta masuun.
Vaikka onkin kiireinen ilta tulossa, kerkesin värkkäilemään makaroonimörmelöödiä kotona.
Majoa, värikkäitä kierremakaroneja, pikku tomaatteja, puolikas sipuli, juusto kuutioita, kurkkua, paprikaa, omenoita ja mausteita.
Ruokajuomaksi valitsin pepsiä.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

tiistai 23. elokuuta 2011
Viimeinen ateria
Valahdin unelmiin. Ei pitäisi. Pitäisipä.
Mutta putosin todellisuuteen kun jutustelun jälkeen kiskasin likomärät juoksutossut jalkaan ja juostiin Herra T.:n kanssa pohja-aika meidän juoksupolulla. Ja että lihasta muuttuu lihasta, niin piti sitten tankata. Lataillessani pöytää täyteen murkinaa, ajatus hiipi mieleen, että pystynkö syömään moisia määriä. Mutta ennen-ja-jälkeen kuvat puhukoon puolestani.
Purkki raejuustoa, ruispala x2 kera oivariinin ja oltermannin (17%), omena ja banaani. Ruokajuomaksi valitsin pepsiä (w/limesiipale & jääpalat) ja chai lattea loppuviimetteeksi.
Ylitin itseni juoksuradalla ja ruokapöydässä.
Huomiseen <3

Otto kokkaa!
Mulla on päässyt pepsi kuin varkain loppumaan!
Haen tänään kaupasta 8litraa sitä. Lisäksi ainakin banaaneja sekä omenoita pitää ostaa. Royal Gala lajike on muuten mun suosikki ompuista, nuo punaposkiset aavistuksen kirpakat omenat ovat meheviä ja rouskuu mukavasti hampaiden välissä.
Mutta aiheeseen:
Ajattelin tänään kokata thaikkuruokaa kotona.
Sehän käy kädenkäänteessä, yks kaks, kuin salama kirkkaalta taivaalta. 5min.
Hivelee esteetikon silmää
Huuhdoin aterian alas jäävedellä. Kolme (3) jääkuutiota piti veden ihanan raikkaana.

Matka makujen maahan, työpaikkaruokala.
Matkustin hissillä kolmannesta kerroksesta ensimmäiseen, jossa Ilpon padat kiehuivat ja kuohuivat.
Lastasin tarjottimelle haarukan, veitsen, lusikan sekä kolme servettiä. Silmä vaelsi ja tarkasteli mitä olisi tarjolla.
Kolmesta vaihtoehdosta esteetikon silmää miellytti koivet, jotka olivat saaneet kauniin rusketuksen pintaan. Varasin ruskettuneimman itselleni ja siirsin sen lautaselleni. Koiven kaveriksi oli tarjolla riisiä ja currykastiketta.
Otin myös lyhyen oluen, sekä lasillisen vettä. Jälkiruuan nähtyäni vesi herahti kielelleni, jäätelöä ja hillonötköttiä. Salaattipöytään oli säästynyt hunajameloonia ja viinyrypäleitä, otin kaikki!
Raejuustoa oli myös tarjolla. Bon ápetit!
Ilpo oli varmasti koittanut parastaan, mutta jauhot ja piimät oli mennyt sekasin kaljan suhteen.
Tutustutin itseni mansikka teehen. Tutustu sinäkin.
Kaikki mahtui mahaan.
HUOMIO!
Kilpailuja, ottis pisteitä, päivän iltapaloja ja muuta makoisaa tiedossa.
Muistakaa siis seurata ja lisätkää blogi esim selaimenne aloitussivuksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)